Soramoto on alun perin vanha Japanilainen taistelutaito. Ensimmäiset dokumentit menetelmästä löytyvät 700-luvulta periytyneistä kääröistä. Nämä kääröt ovat kulkeneet isältä pojalle tarkoin varjeltuina salaisuuksina.

Soramoton leviäminen Japanin ulkopuolelle johtui samurai-luokan lakkauttamisesta Meiji-restauraation seurauksena 1868. Shoguneilta vallan takaisin ottanut keisari antoi viiden kohdan julistuksen, jonka viides kohta painotti "kansainvälisen tietämyksen etsimistä keisarivallan lujittamiseksi". (ks. Moderni_kausi).

Kun Samurai-luokka oli lakkautettu, päättivät Soramoto-mestarit jakaa salaisuutensa myös ulkopuolisten kanssa, ettei oppi kuolisi heidän mukanaan. Soramotoa taitavilla suvuilla oli kuitenkin mahtavia vihollisia Japanin sisällä, joten he eivät uskaltaneet opettaa maanmiehiään. Sen sijaan he päättivät luottaa Amerikan Yhdysvalloista saapuneisiin tiedemiehiin, jotka Keisari oli houkutellut Japaniin opettamaan länsimaalaisia tieteitä.

Nämä tiedemiehet veivät aikanaan Soramoton opit Yhdysvaltoihin. On huomattavaa, että Soramoto saapui länteen huomattavasti aikaisemmin kuin esim. Karate, Judo ja Kungfu, joiden rantautuminen alkoi pääasiassa vasta toisen maailmansodan jälkeen. Ehkä juuri siksi (ja onneksi) Soramoto ei saanut yhtä suurta mediajulkisuutta, vaan jäi pienen asiantuntevan joukon tietoon ja kehittyi myöhemmin heidän käsissään työskentelymenetelmäksi, jota voidaan soveltaa hyvinkin moniin tarkoituksiin.

Koska Soramoto on ollut tunnettu lännessä paljon kauemmin kuin muut menetelmät ja se on ollut tunnettu nimenomaan tiedemiesten keskuudessa, on siihen ehditty soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä jo yli sadan vuoden ajan. Tämän vuoksi se on paljon paremmin länsimaisen ihmisen ymmärrettävissä kuin muut taistelulajeihin perustuvat menetelmät (vrt. esim. Sun Tzu ja liikkeenjohdon taito).


Soramoto ja koirankoulutus

Jo varhaisessa vaiheessa, aivan 1900-luvun ensimmäisinä vuosina Soramoto-tiedemiehet huomasivat, että Soramoton periaatteiden mukaan voidaan kouluttaa myös kaikkia nisäkkäitä.

Euroopassa palveluskoirien koulutusta aloiteltiin ratsumestari Stephanitz johdolla samoihin aikoihin. Saksalaisilla ei kuitenkaan ollut käytettävissään samaa vankkaa tieteellistä taustatukea, joten heidän kehityksensä oli tuohon aikaan varsin hidasta.

1950-luvulla Yhdysvalloissa tutkittiin mahdollisia vaihtoehtoja Soramotolle, joista osa on saavuttanut suosioita tämän päivän koirankoulutuksessa (esim. Skinner:n tutkimukset).

Liittovaltion turvallisuusviranomaiset ym. tahot, joille koirien ja muiden nisäkkäiden kouluttaminen luotettavasti toimivaksi on "aikuisten oikeasti" tärkeää, kuitenkin totesivat Soramoton antavan parhaat tulokset nisäkkäiden kouluttamisessa.

Yksi syy siihen, että Soramoto ei ole aiemmin levinnyt Eurooppaan onkin sen toimivuus. Sen maasta vienti vaati vuoteen 1998 saakka kongressin hyväksynnän.


Soramoto Suomessa

2000-luvun alusta lähtien pieni joukko suomalaisia on tutustunut kaikessa hiljaisuudessa menetelmään. Koska kyseessä on hyvin tehokas menetelmä, haettiin koekaniineiksi ensin kokeneita koiraurheiluharrastajia. Lajikirjo päätettiin pitää mahdollisimman laajana. Tulokset ovat olleet niin hyviä - tällä hetkellä koiraurheilun SM-tulosten 10-kärjessä listoilta löytyy useita Soramoto-menetelmällä koulutettuja koiria.- että Soramoto-menetelmä on nyt päätetty jakaa muidenkin koiraharrastajien kanssa

.

Kaikki menetelmän käyttäjät eivät vielä halua nimeään julkisuuteen internetin välityksellä, mutta jos on ollut katsomassa näiden koirien työskentelyä, pystyy kokemattomampikin silmä poimimaan Soramoto-koulutetut koirat mm. poikkeuksellisen työmoraalin perusteella.

Avoimet koulutukset tullaan aloittamaan lähiaikoina, uskon että kiinnostuneita riittää. Koulutuksia odotellessa kerron tässä blogissa Soramoton pääperiaatteista ja sen käyttämisestä yksittäisiin liikkeisiin. Lisäksi seurataan muutaman eritasoisen koiran harjoituksia.